torstai 9. helmikuuta 2012

Stadin slangiin tutustuminen jatkuu...

Ei nyt vielä kuopata tätä blogia, kun Helsingissäkin ollaan vielä. Vai pitäisikö sanoa taas, kun olinhan mä tossa välissä parin viikon pätkiä Oulussakin. No, Helsingissä jokatapauksessa.

Mitäs tässä reilun puolen vuoden aikana on tapahtunut tiivistetysti? Graduahdistus on jatkunut ja pysynyt, syystä että gradu ei ole ihan hirmuisia edistynyt. Vähän sentään, mutta paljon vähemmän kuin oli tarkoitus ja aikoimus. "Muutin" takaisin Helsinkiin marraskuun puolessa välissä ja kovin hieno mielikuva oli siitä, kuinka gradua on aikaa kirjoittaa tammikuun loppuun. Menin kuitenkin täällä Helsingissä töihin (itseasiassa jo syyskuussa. Kyllä, toisinaan minulle soiteltiin Ouluun, tulisinko Helsinkiin iltavuoroon. En tullut.) ja extratyöntekijän paikka vaihtuikin tuntisopimukseen ja töitä olikin paljon enemmän kuin osasin kuvitella. Töissä oli kivaa, mutta kyllähän se pienoista g:llä alkavaa jyskytystä toi takaraivoon. Onneksi sitä hieman kompensoi kukkarossa nopeasti vilahtaneet kolikot. No, sain siis kuitenkin vähän hiottua ja kirjoitettua gradua lisää ennen tammikuun loppua, jolloin teoriaosuus piti palauttaa yhden kurssin arviointia varten.

Gradun _erittäin_keskeneräinen_versio on nyt siis jokatapauksessa palautettu ja työsopimuskin loppunut. Maanantaina koittavat uudet haasteet työharjoittelun merkeissä ja kuten jo kesällä tänne vähän jo kirjoittelinkin, niin Vantaan remmiin hyppään taas :) Nyt puheterapeutin roolissa. Hui kuinka jännittävää ja kivaa! Odotan maanantaita innolla, siitäkin huolimatta, että hyvin todennäköisesti aamut tulevat olemaan aikamoista tuskaa tämän vajaan kahden viikon lomailun jälkeen.


 Lumesta sai vaan haaveilla jouluna Helsingissä.

Onneksi haaveilua ei tarvinnut jatkaa koko talvea :)

Ja mitä tähän muuttamiseen tulee, niin koti näyttää tällä hetkellä tältä:


Kodikasta, eikö? Aloin etsimään uutta kotia jo hyvissä ajoin syksyllä ja luulinkin sitten vihdoin löytäneeni kivan asunnon. Siinä luulossa elellessäni irtisanoin asuntoni ja työni Oulusta, kunnes luulot vietiin pois ja kerrottiin, etten saakkaan asuntoa. Ai että se oli mukava uutinen!...not. Ennen joulua löysin sitten jälleen uuden kivan asunnon, joka tosin valmistuu vasta nyt helmikuun puolivälissä. Tämänkin asunnon kanssa meinasi mennä sopimukset puihin, mutta onneksi tämä toinen vuokranantaja toimi kuitenkin lopulta luotettavasti ja piti lupauksensa. Ensi viikolla pääsen sitten vihdoinkin muuttamaan omaan ja vieläpä upouuteen asuntoon! Eroon asunnoton-statuksesta ja pois katuojista ja siltojen alta nukkumasta ;) Mutta huoh, millaset nää asuntomarkkinat täällä pääkaupunkiseudulla on!

Vaikka kaikki ei nyt olekaan ihan käsikirjoitusten ja suunnitelmien mukaan mennytkään, voisinpa sanoa, että elämä on ihanaa, kun sen oikein oivaltaa :)

sunnuntai 24. heinäkuuta 2011

Turhia tavaroita

Toukokuun lopussa pakatessa kesämuuttoa varten tuntui hullulta ottaa mukaan kasa kesävaatteita. Järkevältä tuntui ottaa mukaan esimerkiksi parit farkut, muita pitkiä housuja ja kevättakki. Käytännössähän homma on sitten mennyt niin, että vaikka otin mukaani kaikki käyttökelpoiset kesävaatteet, oon huomannu ja tuskaillu, etten omista tarpeeksi kivoja kesävaatteita. Pitkät housut on pölyttyny kaapissa... Kuka hullu pukis näillä keleillä pitkät housut? En todellakaan ainakaan minä. Ainoat pitkät housut, joita oon jalkaani kesän aikana kiskonut, on ollu legginsit ja yhdet megaisot vilpoisat kangashousut, ehkä haaremihousuiksiki vois kutsua. En muuten oo vielä päässy ihan kärryille tuosta trendistä, että +28 asteessa päähän vedetään pipo tai t-paidan päälle toppaliivi... Voisko joku selittää?

Turhien vaatteiden lisäksi raahasin turhaan muutamia laukkuja, parit kengät, pari Täydellisten naisten -boxia... Laiskuuteni konkreettisiksi todisteiksi ovat tulleet myös jumppakengät ja pyörä. Jumppakenkiä oon kovasti aikonut käyttää, samoin pyörää, mutta... laiska mikä laiska :/ Käyttämättömien tavaroiden listaan joudun listaamaan myös ikävä kyllä kameran. Harmittaa, etten oo tajunnut kantaa sitä mukanani tai edes ottaa kauheasti kuvia puhelimen kameralla.

Ens viikolla suurin osa tavaroistani matkaa takaisin pohjoiseen. Pieni osa jää Helsinkiin. Alkuperäiset suunnitelmat on muuttunu sen verran, etten palaakkaan Ouluun kaupantätiksi vielä elokuussa (tähän väliin pieni huomaamaton tuuletus), vaan jäänkin naputtelemaan gradua Tsaddiin. Ihan vaan sen takia, että voin hyödyntää Helsingin yliopiston kirjaston tarjontaa... ;)

tiistai 5. heinäkuuta 2011

Da dam dam da dam da da dam da da dam

Uskoko joku oikeesti, että mulla on täällä aikaa ja virtaa kirjottaa tätä blogia useammanki kerran viikossa täällä Helsingissä? Minä uskoin, mutta taas tää postailu on vähä jääny ku... 

...on ollu niin kuuma ja tukala
...on ollu paljo kaikkea kivaa tekemistä
...mua on semisti ahistanu ajan kuluminen
...oon orientoitunu gradun kirjottamiseen
...oon ollu niin ahkerana töissä
...en oo muistanu ottaa kuvia, tulee tylsiä postauksia

Ihan päteviä ja oikeita syitä nuokin, mutta totuus tulee tässä: oon niin laiska.

Helsinki ei taida olla ainoo paikka, jossa on ollu kuuma! Nyt on ollu pari päivää vähän pilvisempää, mutta silti aika tukalaa. Nytkin mittari näyttää 22 astetta ja taivas täynnä pilviä. Sais jo vähän sataakki. Terveisin pari kertaa bussiin tai ratikkaan hypännyt ja seuraavalla pysäkillä pois jäänyt, pari pysäkin väliä kävellyt ja uudestaan matkantekoa yrittänyt. Ihan oikeesti oon tehny näin pari kertaa, hikipisarat otsalta valuen.

En edes muista, mitä kaikkee oon tehny edellisen postauksen jälkeen. Ainaskin käyny taas yhtenä aurinkoisena päivänä Suokissa kalliolla istuskelemassa. Tällä kertaa en kylläkään laittanu varpaita veteen, sattuneesta syystä... Aika uskomattomia ne aallot kyllä siellä. Välillä tietenki on isommat aallot ja välillä tyynempää, mutta taas yhtäkkiä tuli superaallotki. Pelottavaa! Suokin lisäksi auringosta on nautittu (tai vaihtoehtoisesti kuumaa kämppää pakoiltu) maissa olevissa puistoissa.

Helsingin yöelämääkin kävin kurkkaamassa männeenä perjantaina. Le Bonk oli kohteen nimi. Kohde valikoitui kovan veskihädän ja sattuman perusteella. Myös ilmaisella sisäänpääsyllä ja ei-jonolla (vai sanotaanko se, että jonottamattomuudella?!) oli osuutensa asiaan. Ihan hauska paikka, tosin kesti aika pitkään ennenku paikka alko täyttymään ja kaikki biisit loppu jotenki hassusti kesken aivan ennenaikojaan, mutta kyllä sinne uudestaankin vois mennä. Ilta sisälsi paljon naurua ja tanssia. Harmi ku narikassa ei ollu pusseja tai pipoja päähän vedettäväksi, ois ollu ihan kiva peittää hikinen pää jollain.

Uuden kalenterinki kävin ostamassa Sokokselta, alkaa tulemaan niin paljon menoja syksylle jo, ettei vanhan kalenterin viimeisen sivun reuna riitä niiden merkkaamiseen. Snif ja nyyh. En taho syksyä. Ihan kamalan nopeesti menny tää kesä... En ala! Vaikka onhan se uuden kalenterin ostaminen aina yhtä jänskää.

Graduseminaarit alkaa tosiaan 7.9 ja seuraavalla kerralla eli 14.9 pääsen lavalle esittämään graduani. Riikan ehdotus "teoria siitä, millainen teoria tulee olemaan" alkaa olemaan potentiaalinen vaihtoehto. Toki voisin myös esitellä muistitikulta gradulle varattua tilaa ja kansiota, ehkä jopa word-tiedostoa, jossa on mun nimi? No ei vaan, oon yrittäny orientoitua graduun selailemalla jotain aiheeseen liittyviä kirjoja. Oon niin huono tämmösen ison työn organisoinnissa! Miten ja mistä alottaa? Hyviä tekniikoita ja taktiikoita saa kertoa.

Töissä oon kuitenki ollu aikuisten oikeesti ahkerana. Käsissäni on syntynyt monia erilaisia terapiamateriaaleja (kyllä, minulle maksetaan palkkaa värittämisestä, leikkaamisesta ja laminoimisesta), mutta myös excel-taulukoita erilaisia tilastointeja varten. Nyt työn alla on kuvakommunikaatiokansion kääntäminen ruotsiksi. Näistä vähän tietoteknisemmistä ja kielitaitoa vaativimmistakin tehtävistäkin oon tykänny, mutta ei oo kerta tai kaks, ku oon miettiny että kenen idea oli laittaa tyhmä, kielitaidoton humanisti noihin hommiin? :D En malta olla hehkuttamatta, että oon vähän viritellyt harjottelupaikkaakin tuonne. Peukut pystyyn, että tilat löytyy ja aikataulut järjestyy.

Ku alotin tätä blogia ja veikkailin, että tästä kesästä tulee paras ikinä, ei veikkaus menny kovin pahasti pieleen. Oon niin nauttinu täällä olosta, töistä ja kaikesta! Ah, kumpa tämä kesä ois ikuinen :P Koska en oo muistanu ottaa valokuvia juuri ollenkaan, ajattelin värittää tätä postausta parilla biisillä.

Ensimmäisen biisin kertsin sanat on vaan niin yksinkertaisen hyvin fiiliksiä kuvaavat. Jos aurinko paistaa ja on just päässy töistä ja fiilis on sanojen mukainen, tää biisiki voi kuulostaa hitusen hyvältä.


Tämän toisen biisin löysin iPodista, ku tulin töistä kotiin. Perustelu biisin valinnalle: kuulostaa sopivasti mukavan letkeeltä, vaikka onkin jo 16 vuotta vanha biisi.


Onneks kesä ei oo ihan vielä kokonaan ohi, vaikka liikaa ahistelenki jo tulevaa kesän loppua.  Luvassa säätiedotuksissa povattujen lisähelteiden lisäksi Tallinna ja Emppu sekä äidin vierailu. Kesä-Helsinki, i'm loving it!

lauantai 18. kesäkuuta 2011

Mitä sitä on tullu tehtyä? Ja mitä ei...?

Anteeksi. Blogin tarkoitus ei ollut se, että aloitan kirjoittamaan ja lopetan kertomatta. Tekemistä ja menoa on riittänyt sen verran paljon, etten ole pahemmin koneen ääressä istunut. Paitsi töissä, jossa ei tietenkään postailla.

Töiden lisäksi päivät on kuluneet...





Turussa jokilaivoilla.






  Suomenlinnassa piknikillä. Suomenlinnassa meinasi sattua äksidentti. Istuskelin rantakalliolla ja viilensin oloani pitämällä jalkoja meressä. Yhtäkkiä jostakin tuli jättiaalto, joka meinasi imaista mut mukanaan mereen. Nilkkoihin asti ollut vesi olikin yhtäkkiä vyötäröön asti. Viileni se olo.



Lintsilläki kävin kiljumassa muutamassa laitteessa. Maisemakuvaus ei oo ihan mun juttu, horisontit ei oo koskaan suorassa :D

Näiden lisäksi olen tuhissut kilpaa Paulan kanssa tällä viikolla. Toivottavasti Paula niille sun korvatulpille ei ollu oikeasti sitte käyttöä. Kiitos käynnistä <3

Töissä on ollut kivaa. Elämäni ensimmäistä kertaa on ollut olo, että töissä voi viihtyäkkin! Oon nyt ollut kahdessa kolmesta työpisteestä, ensi viikolla teen iskun vielä kolmanteen paikkaankin. Asiakasarkistojen järjestelyjen lisäksi oon uudistanut terapiamateriaaleja. Tuo työ antaa niin paljon tulevaisuutta ajatellen. Tykkään! Vitsi kun pääsis pian itekkin tekemään ihan oikeita töitä. Niin tosiaan joo, jos siinä tilanteessa haluaa joskus olla, pitäis valmistua. Ja jotta vois valmistua, pitäis vissiin kirjottaa gradu?

Öööö gradu. Ei oo edistynyt ihan suunnitelmien mukaan, mutta kyllä se kohta! Kunhan saan ensin tuon yhden kettumaisen esseen pois alta. Niin siis esseen, jossa oli palautus keskiviikkona. Elämäni ensimmäistä kertaa palautan jonkun koulutyön myöhässä sen takia, etten oo vaan saanu tehtyä. Luuseri. On mulla siis onneksi tuo kirjapino gradua varten tuossa odottamassa, ettei se voi ainakaan siitä olla kii, ettei ois matskua ;)

torstai 2. kesäkuuta 2011

Ajankulua

Meinasin alkaa kirjottaan, miten ensimmäinen viikko on mennyt, mutta eihän tää viikko oo vielä menny. Mulla on samaan aikaan lauantai- ja tiistaiolo. Ihan hyvä yritys, mutta kumpikaan ei osunu oikeaan. No, alkuviikko on mennyt kuitenkin lähinnä lomaillessa.

Vapaapäivien aikana tutuksi on tullut HSL:n toimisto, Helsingin yliopiston kirjasto ja Seurasaaren puisto. Kuukauden seutulipusta sai köyhtyä 90 euroa. Auts. No, täällä sille rahalle saa vastinettakin. Kirjastosta mukaan lähti kuus gradukirjaa... Pari sellaista, joita jo Oulussa roudasin edestakas kirjaston ja kämpän väliä (enkä avannu koskaan missään välissä, vitsi oon kyllä ahkera!), mutta löyty sieltä myös muutama uuskin. Seuraavaksi pitäis kai lukea nuo kirjat? Tiistaina kävin kävelemässä Seurasaaressa. Aivan ihana paikka!













Eilen oli ensimmäinen työpäivä, joka sujui ihan kivasti. Järjestelin oikeastaan koko päivän arkistoa eli pläräsin papereita ja poistin pinoista sellaisia papereita, joita ei tarvitse lähettää enää keskusarkistoon. Toisaalta vähän tylsää, mutta onpahan tulevaisuudessa kokemusta siitäkin, mitä papereita säilötään, miten ja kuinka kauan. Ei muuten oo mikään ihan yksinkertainen asia ne arkistointisäännöt. Puuh! Perjantaina oonkin sitten ainoa melkein-puheterapeutti talossa, kun oikeat puheterapeutit on lomalla. Ohjelmassa edelleen arkistojen järjestelyä ja myös terapiamateriaalien valmistamista.

Eilen tutustuin Kappelin terassiin ja Memphisin ruokalistaan tyttöjen kanssa. Tai no, tytöille ne oli jo tutut mutta mulle ei. Siideri kappelin terassilla maistui hyvältä, samoin punaviini ja ruoka Memphisissä. Uskaltauduin tulemaan yöllä bussilla kotiinki, olosuhteiden pakosta tosin kun ratikoita ei enää mennyt. Aiemmin oon suosinu ratikoita, niillä pääsee paremmalla onnistumisprosentilla sinne minne haluaaki :D

sunnuntai 29. toukokuuta 2011

Koti Helsingissä

Pääsin eilen muuttamaan kesäasuntooni. Asunto on oikein kiva pohjaratkaisultaan, mutta ei kuitenkaan tunnu ihan omalta kodilta. Onhan täällä vieraan ihmisen kalusteet, astiat ja muitakin tavaroita. Voisin kuvitella asuvani tässä ihan oikeasti itsekin, omilla kalusteilla ja tavaroilla täytettynä ja sisustettuna. Sijaintikin on hyvä, tästä näyttäisi olevan loistavat kulkuyhteydet näin silmätuntumalta, mitä tuohon Mannerheimintielle olen katsellut. Busseja ja ratikoita menee tuon tuosta, vaikka on sunnuntai-ilta klo 19. Oulussa tähän aikaan busseja menee kaksi tunnissa? Täällä varmaan kaksi kymmenessä minuutissa. Toimiva julkinen liikenne, suuri ilonaihe maalaistytölle.





Näkymiä ikkunoista.

Nyt tämä asunto tuntuu kuitenkin vähän enemmän kodilta kuin eilen, ennen siivousta. En kyllä tiedä onko mulla paljon varaa sanoa (tavarat nyt vaan monesti jää siihen mihin ne sattuu tippumaan.. hupsista) ja ihmisiä on monenlaisia, mutta miten joku voi pitää esimerkiksi leikkuulautaa niin roskaisena ja muruisena kuin se eilen täällä oli? Tai eikö jotakuta kuvota juoda sellaisesta mukista, jonka kahvi on värjänny lähes kokonaan sisäpuolelta ruskeaksi? Ehkä muki on tunnearvoltaan niin kallis, että siitä haluaa juoda ulkonäöstä huolimatta. Kaiken kaikkiaan asunto on kuitenki siis siisti ja hyväkuntoinen, mutta siivous oli tainnut muuttohässäkässä unohtua asukkaalta...

Pienten ikea- ja prismashoppailujen jälkeen asunto tuntuu vielä hieman enemmän kodilta. Ikeasta lähti mukaan pientä hilpetöörää, kuten pöytätabletit, hengareita, kylppärin matto, tiskiharjaa ja sellaista, Prismasta puolestaan lähinnä ruokaa ja pesuaineita.

Ensimmäinen päivä kesäasunnossa on mennyt melko puhtaasti oleskellessa. Sunnuntai <3 Tarkoituksena oli käydä tutustumassa huudeihin, mutta se jäi väliin sateen vuoksi. Vatsan täytin perunamuusilla ja koskenlaskija-lihapullilla. Oon yksi maailman surkeimmista kokeista, mutta tuo ruoka onnistui hyvin, nam. Ruokailun jälkeen otin pienet torkut. Parasta mennä päikkäreille ilman herätyskelloa. Yritin myös kirjoitella esseetä keskosista. Yritys hyvä kymmenen; alkuun pääsin, mutta muuta en sitten aikaan saanutkaan. Loppuillan voisi pyhittää esimerkiksi Täydellisille naisille.


Todiste opiskelusta ja siisteydestäni. Ei yhtään likainen tuo läppärin hiiri... ;)

torstai 26. toukokuuta 2011

Hengissä Helsingissä

Pitkä peräti tunnin kestävä lento meni eilen hyvin. Lukuunottamatta niitä jotain ärsyttäviä +40-vuotiaita naisia, jotka vielä lentokoneessa esitteli toisilleen Oulussa tekemiään yli 400 euron ostoksia ja pientä pahoinvointia, mikä mulla joskus tulee lentokoneessa. Toisin ku ois käyny junalla matkustaessa, lento oli 10 minuuttia etuajassa perillä. Ne "voitetut" 10 minuuttia ja enemmänkin meniki kyllä sitte ruuhkassa bussissa istuessa. Ensimmäinen asia, johon täällä joutuu varmaan totuttelemaan, on nuo ruuhkat. Vähä eri luokkaa ku Oulussa...

Tänään kävin kirjoittamassa työsopimuksen ja vastaanotto oli ihana. Töiden aloittaminen ei jännitä enää ollenkaan niin paljon, ku tiedän, että minut otetaan siellä innolla vastaan. Varmaan myös mielenkiinnolla, sillä kyseisissä työpisteissä ei ole ennen kaltaistani työntekijää ollut. Eniten jännittää, kuinka pahasti eksyn matkalla. Tai siis enhän mä eksy, mutta jännittää, että löydänköhän oikeisiin paikkoihin ;) Työt alkavat siis vasta ensi viikon keskiviikkona, joten siihen asti on muuton lisäksi ohjelmassa vain lomailua ja hengailua.

Oleelliset tavaratki oli melkein kaikki eilen mukana. Takki meinasi jäädä Ouluun. Tänään tarvin kandin paperit ja työkkärin liikkuvuusavustuslappusen, kun menin työsopimusta kirjoittamaan ja nehän oli eilen lähtiessä äitin autossa olevassa laukussa ja äiti autolla töissä. Loppu hyvin kaikki hyvin, tajusin ajoissa mitä meinaa jäädä, eikä edes tullut kiire lentokentälle.

Tähän päivään on kuulunut lasagnen kokkausta, päikkäreitä sekä ensimmäinen jäätelötötterö ja kävelyä Kaivarissa. Aurinko paistaa ja fiilis on enemmän kuin hyvä. Tykkään! :)



 Vanha kirkkopuisto


 Bulevardi


Kaivopuisto


Ps. En oo panostanu kuviin millään tavalla, vaan otin ne vauhdista kävellessä, puhelimen kameralla. En kyllä tiedä oisko mun ottamat kuvat muutenkaan mitään nautinnollisia kuvaelämyksiä, vaikka niihin ois kuinka panostanu. Koittakaa kestää :)